Kun kerrot jollekulle, että vanhempasi esittävät rasistisia yleistyksiä, alkaa yleensä sadella neuvoja.
«Yritä ymmärtää heitä.»
«Kuuntele heidän näkökulmaansa.»
«Yrittäkää löytää kompromissi.»
«Älä ota sitä niin henkilökohtaisesti.»
«He ovat vain eri sukupolvea.»
«Muista, että he ovat kuitenkin sinun vanhempiasi.»
Osa näistä neuvoista voi olla järkeviä joissakin tilanteissa. Ongelma on siinä, että niitä tarjotaan aivan liian helposti tilanteisiin, joissa ne eivät oikeasti ratkaise mitään.
Ne voivat jopa kääntää huomion väärään paikkaan: sen sijaan että kysyttäisiin, miksi rasistisia yleistyksiä esitetään ja miten niiden kohteena oleva ihminen voisi suojata omia rajojaan, aletaan kysyä, miten hänen pitäisi ymmärtää, sietää ja käsitellä toisen ihmisen käytöstä.
Neuvot muuttuvat helposti sosiaalisen kanssakäymisen yleisruoaksi: samaa mössöä tarjotaan jokaiseen tilanteeseen riippumatta siitä, sopiiko se siihen vai ei.
Siksi tässä ovat kaksitoista neuvoa, jotka voivat kuulostaa järkeviltä mutta jotka voivat tällaisessa tilanteessa olla pahimmillaan haitallisia — ja mitä niiden sijaan voi oikeasti tehdä.
1. «Yritä ymmärtää heitä ja löytää kompromissi»
Tämä on ehkä suosikkini.
Ymmärtää ihmistä voi. Hänen maailmankuvaansa ei tarvitse hyväksyä.
Ja mitä helvetin kompromissia pitäisi edes tehdä, jos toinen sanoo:
«Ihmisiä ei pitäisi arvioida heidän etnisen taustansa perusteella.»
ja toinen:
«Tietty etninen ryhmä on yleisesti vähemmän sivistynyt.»
Pitäisikö päätyä siihen, että ryhmä on «noin puoliksi vähemmän sivistynyt»?
Loistavaa. Olemme ratkaisseet rasismin. Nobel-komitea soittaa kohta.
Ihmisten välisissä suhteissa voidaan tehdä kompromisseja. Haitallisten uskomusten kanssa ei tarvitse tehdä moraalista kompromissia.
Voidaan sopia esimerkiksi:
«Saat olla asiasta eri mieltä kuin minä, mutta en halua kuulla tällaisia yleistyksiä kotona.»
Se on kompromissi käyttäytymisestä.
Ei kompromissi periaatteesta.
2. «Yritä todistaa heille, että he ovat väärässä»
Joskus kannattaa argumentoida.
Mutta jos yrität voittaa jokaisen keskustelun, saatat huomata kolmen tunnin päästä seisovasi keittiössä väittelemässä samasta asiasta, samalla kun ruoka palaa pohjaan.
Ihminen voi tietää, ettei yksittäinen kokemus edusta kokonaista ihmisryhmää, ja silti tehdä siitä yleistyksen.
Silloin keskustelu menee helposti näin:
«Mutta minä olen itse kokenut tämän.»
«Se ei tarkoita, että kaikki ovat sellaisia.»
«Mutta minä olen nähnyt tätä.»
«Se ei silti tee siitä koko ryhmän ominaisuutta.»
«Mutta minä puhun omasta kokemuksestani.»
Ja kas, ollaan taas lähtöpisteessä.
Kaikkea ei tarvitse voittaa väittelyllä.
3. «Pakota heidät myöntämään, että he ovat rasisteja»
Miksi?
Tarvitsetko virallisen tunnustuksen, jonka mukaan:
Minä, allekirjoittanut, myönnän olevani rasisti. Päiväys ja nimikirjoitus.
Ei.
Jos tavoitteena on, että tietty käytös loppuu, keskity käytökseen.
Paljon hyödyllisempi kysymys on:
«Voisitko olla puhumatta kansallisuuksista tuolla tavalla minun kuulteni?»
Siinä ei tarvitse ratkaista koko ihmisen identiteettiä.
4. «Jos he rakastavat sinua, heidän pitäisi muuttaa mielipiteensä»
Ei.
Ihminen voi rakastaa lastaan ja silti olla väärässä aivan vitun monesta asiasta.
Rakkaus ei automaattisesti päivitä ihmisen käyttöjärjestelmää uusimpaan versioon.
Paljon olennaisempaa on, kunnioittaako hän sinun rajojasi.
Vanhempi voi edelleen ajatella eri tavalla ja silti sanoa:
«Okei. Ymmärrän, että tämä häiritsee sinua. En puhu siitä sinun kuultesi.»
Se on konkreettinen teko.
5. «He ovat vain eri sukupolvea»
Tämä voi selittää jotain.
Se ei oikeuta kaikkea.
Jos joku on kasvanut ympäristössä, jossa tiettyjä ennakkoluuloja pidettiin normaaleina, se voi tietenkin vaikuttaa hänen maailmankuvaansa.
Mutta «he ovat eri sukupolvea» ei tarkoita:
«Siksi sinun pitää hyväksyä se.»
Muuten voisimme ratkaista aika monta yhteiskunnallista ongelmaa yksinkertaisesti toteamalla, että ihmiset syntyivät väärään vuosikymmeneen.
6. «Olet vielä liian nuori ymmärtämään tätä»
Tämä on siitä kätevä argumentti, ettei siinä tarvitse vastata itse argumenttiin.
Jos sanot:
«Muutaman ihmisen huono käytös ei todista, että kokonainen etninen ryhmä olisi samanlainen»,
ja vastaus on:
«Olet vielä nuori»,
niin… missä kohtaa se kumosi väitteen?
Ikä voi tarkoittaa vähempää elämänkokemusta.
Se ei tee huonosta argumentista hyvää.
7. «Älä vain kiinnitä siihen huomiota»
Yksittäinen kommentti? Ehkä.
Toistuva puhe omassa kodissa? Ei välttämättä.
Jos kuulet jatkuvasti jotain, mitä et halua kuulla, on täysin mahdollista sanoa:
«En halua kuulla tätä.»
Se ei tarkoita:
«Et saa ajatella näin.»
Se tarkoittaa:
«Minä en halua olla tämän keskustelun yleisö.»
Ja rehellisesti, aika helvetin kohtuullinen pyyntö.
8. «Älä väittele vanhempiesi kanssa ollenkaan»
Joskus keskustelun lopettaminen on fiksua.
Mutta nämä ovat kaksi eri asiaa:
«En halua jatkaa tätä keskustelua.»
ja:
«Minulla ei ole oikeutta olla eri mieltä vanhempieni kanssa.»
Ensimmäinen on raja.
Toinen on vaatimus hiljaisuudesta.
Perherauha, joka saavutetaan sillä, että yksi ihminen nielee jatkuvasti kaiken vitutuksen, ei ole kovin vaikuttava saavutus.
9. «Älä ota sitä henkilökohtaisesti»
Tämä on erityisen hieno neuvo silloin, kun asia tapahtuu omassa kodissa.
Missä muualla sen pitäisi tuntua henkilökohtaiselta, jos ei paikassa, jossa sinun pitäisi voida olla rauhassa?
Ihmisen ei tarvitse muuttua tunteettomaksi betoniporsaaksi vain siksi, että joku muu haluaa sanoa mitä sattuu.
10. «Selitä vain rauhallisesti»
Joskus tämä toimii.
Joskus ei.
Ja jos olet jo selittänyt asian rauhallisesti viisi kertaa, kuudes rauhallinen selitys ei välttämättä tuo taivaasta alas maagista ymmärryksen sädettä.
Jos olet sanonut:
«En kiistä teidän kokemuksianne. Vastustan yleistyksiä. En halua kuulla niitä kotona.»
ja keskustelu jatkuu silti tuntikausia siitä, onko sinulla oikeutta pyytää tätä, ongelma ei välttämättä ole kommunikaatiotekniikassa.
Joskus toinen ihminen ymmärsi kyllä.
Hän ei vain pidä vastauksestasi.
11. «Sinun pitäisi saada heidät ymmärtämään, että olet oikeassa»
Miksi?
Miksi juuri sinun pitäisi kantaa vastuu toisen ihmisen maailmankuvan korjaamisesta?
Voit perustella.
Voit keskustella.
Voit näyttää tutkimuksia.
Voit selittää asian rautalangasta.
Mutta et voi asentaa toisen ihmisen päähän uutta mielipidettä USB-kaapelilla.
Jos toinen ei halua muuttaa näkemystään, loputon väittely kuluttaa lähinnä sinua.
12. «He ovat kuitenkin sinun vanhempiasi»
Niin ovat.
Ja juuri siksi tilanne on vaikea.
Vanhempien kanssa ei voi yleensä vain estää yhteystietoja ja jatkaa elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Heidän kanssaan asutaan, heidän kanssaan hoidetaan arkea ja heistä ollaan riippuvaisia.
Siksi konfliktin tavoitteena ei aina tarvitse olla:
«Sain heidät ajattelemaan kuten minä.»
Joskus paljon realistisempi tavoite on:
«Olemme eri mieltä, mutta he eivät enää puhu tästä minun kuulteni.»
Se ei ole luovuttamista.
Se on raja.
Mitä sitten pitäisi tehdä?
Ensinnäkin erottaa toisistaan kolme asiaa:
1. Heidän mielipiteensä
Sinun ei tarvitse hyväksyä niitä.
2. Heidän käytöksensä
Tästä voidaan sopia.
3. Sinun rajasi
Näitä sinulla on oikeus asettaa.
Voit sanoa:
«Ymmärrän, mistä tämä mielipide on syntynyt.»
ja samalla:
«Pidän sitä silti vääränä.»
Voit sanoa:
«Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseesi.»
ja samalla:
«En halua kuulla sitä tällä tavalla kotona.»
Voit rakastaa vanhempiasi.
Voit arvostaa sitä hyvää, mitä he tekevät.
Voit ymmärtää heidän kokemuksiaan.
Ja silti sanoa:
«Tähän minä vedän rajan.»
Koska ihmisen ymmärtäminen ei tarkoita hänen maailmankuvansa hyväksymistä.
Ja kompromissi ihmissuhteessa ei tarkoita sitä, että omista periaatteista pitäisi neuvotella alennusmyynnissä.
